
Liikasen ympäristöpolitiikka ala-arvoista
Päivämäärä: 26.07. 19:33 Auhe:
Yritystoiminnasta ja tietoyhteiskunnasta vastaava komissaari Erkki Liikanen on saanut ala-arvoisen arvosanan toiminnastaan kemikaalipolitiikan uudistamisessa sekä jäte- ja tuotepolitiikassa. Kritiikki ilmenee
merkittävimpien eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen 17.7.2003 julkistamassa arviointiraportissa.
* LK
"Liikasen toiminta on heikentänyt merkittävällä tavalla EU:n kemikaalilainsäädännön luomista sekä yhteisen jätepolitiikankehittämistä alkuperäisestä, vuoden 2001 valkoisen paperin ehdotuksista", Maan
ystävät toteaa, "Suomen sekä komission virallisen linjan tulisi olla kestävien kulutus- ja tuotantotapojen voimakas ajaminen myös laajenevassa unionissa".
Nykyisellä komissiolla on ainoastaan vuosi aikaa toimia. "Jos se haluaa parantaa tuloksiaan ympäristöpolitiikassa, on sen toimittava nyt", toteaa komission ympäristöpolitiikan arviointiraportin laatinut
Green8-ryhmä (*).
Liikanen on johdonmukaisesti pitänyt kemikaalilainsäädännön luomisessa suuryritysten puolta ympäristön, eläinten ja ihmisten sijaan. Nykyinen komission ehdotus epäonnistuu tavoitteessaan antaa kuluttajille
tietoa vaarallisten kemikaalien käytöstä eri kulutustuotteissa. Komissio on epäonnistunut Liikasen johdolla myös luomaan uusia instrumentteja käydä käsiksi kasvavaan jäteongelmaan. Maan ystävät vaativat
konkreettista edistystä ja ratkaisuja mm. biologisesti hajoavaa jättettä koskevaan direktiiviin, niin sanottuun liete-direktiiviin sekä PVC-jätteen aiheuttamiin ongelmiin. Nämä ovat keskeisiä haasteita myös
keväällä 2004 kun EU kasvaa kymmenellä uudella jäsenmaalla.
Green 8 -ryhmän raportti EU:n komission ympäristöpolitiikasta on luettavissa kokonaisuudessaan Maan ystävien internet-sivuilta osoitteessa:
http://www.maanystavat.fi/online/Green8_Commission_Review.doc
Lisätietoja:
Leo Stranius, 040-754 7371, leo.stranius@pp.htv.fi
Maan ystavat, puheenjohtaja
Maan ystävät on yhteiskunnallinen ympäristöjärjestö, joka tarjoaa ihmisille mahdollisuuden toimia ekologisesti kestävämmän, oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman maailman puolesta. Lisätietoja
osoitteesta: http://www.maanystavat.fi
(*) Green 8 -ryhmä koostuu seuraavista järjestöistä: Birdlife International, Climate Action Network (CAN), European Environmental Bureau (EEB), Friends of the Earth Europe, Friends of Nature
International, Greenpeace European Unit, European Federation for Transport and Environment (T&E), WWF European Policy Office.
|
|